Referenssit
Esimerkkejä toteuttamistamme ratkaisuista.Toimivia ratkaisuja intohimolla
Olemme erikoistuneet toteuttamaan toimivia, uniikkeja ja asiakkaidemme yleisölle suunnattuja verkkosivustoja. Vaikka olemme erikoistuneet räätälöityjen verkkosivustojen toteuttamiseen, ensisijaisena tavoitteenamme on työskennellä asiakkaidemme kanssa luodaksemme juuri sen, mitä he tarvitsevat kasvaakseen. Työskentelemme intohimoisesti tehdäksemme vaikutuksen asiakkaisiimme kiinnittämällä huomiota myös kaikkiin pieniin yksityiskohtiin.
Toteutamme verkkosivustoja erilaisille toimijoille. Jotkut heistä haluavat perussivuston jatkuvalla huolenpidolla, toiset haluavat tehdä paljon itse tai ostavat projektiin liittyviä palveluita muilta kumppaneiltaan. Jotkut asiakkaat tuottavat sisältönsä itse, kun taas toisten sivustojen sisällöt on kirjoittanut kokenut sisällöntuottaja.
Etsimme jatkuvasti seuraavaa työtä portfolioomme.
Toivomme, että herätämme mielenkiintosi ja rohkaisemme sinua yhteistyöhön kanssamme, oli tarpeesi sitten mikä tahansa. Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä sinulle sopiva ratkaisu.
Kuvaverkko
IKUISTAMME PARASTA AIKAA
Kuvaverkko Oy on paikallisten kuvausliikkeiden vuonna 2000 perustama ja omistama yhtiö.
Kuvaverkkoon kuuluvat paikalliset kuvausliikkeet ikuistavat vuosittain satojen tuhansien kuvattavien lapsuus- ja nuoruusvuodet sekä kaverit ja ryhmät koko Suomessa. Kuvaverskon palveluita ovat mm. koulu-, päiväkoti-, urheilu-, rippi– ja yrityskuvaukset.
Toteutimme Kuvaverkon uuden verkkosivuston kokonaisuudessaan. Vastasimme sivuston teknisestä toteutukseta ja graafisen ilmeen suunnittelusta ja toteutuksesta.
Hurrikaanit Ympäristöhuolto
PASKADUUNIA HYMYSSÄ SUIN
Hurrikaanit Ympäristöhuolto on 100 % suomalainen perheyritys, joka on palvellut asiakkaitaan jo vuodesta 1964 lähtien. Vastuullisella, positiivisella ja työtä pelkäämättömällä asenteella varustettuja Hurrikaaneja työskentelee Uudellamaalla ja Pirkanmaalla yli kuusikymmentä.
Toteutimme Hurrikaanien verkkosivuston uudistuksen yhteistyökumppanimme Käänne Agencyn* kanssa. Vastasimme sivuston teknisestä toteutukseta ja graafisen ilmeen toteutuksesta. Graafinen ilmeen suunnittelusta vastasi Käänne.
Suomen Pyöräily
JÄSENTEN YHTEISTYÖ- JA EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ
Suomen Pyöräily on jäsenten yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö, joka tukee jäsenten toimintaa pyöräilyn edistämiseksi yhteiskunnassa.
Suomen Pyöräilyn verkkosivusto uudistettiin visuaalisesti ja rakenteellisesti. Sivusto on laaja kokonaisuus, joka sisältää yli 400 yksittäistä sivua. Verkkosivuston tarkoitus on palvella kaikkia eri sidosryhmiä, kuten liitto- ja seurajäseniä, yksittäisiä pyöräilyn harrastajia, harraste- ja ammattilaiskilpailijoita sekä pyöräilyn yksiköitä- ja valiokuntia. Sivustolla on laaja määrä erilaista tietoa pyöräilyn harrastamisesta ja kilpailemisesta. Sivustolle on toteutettu seuraselain, jonka avulla käyttäjä voi etsiä paikallisia pyöräilyseuroja. Jokaiselle jäsenseuralle on luotu oma seurasivu, jossa esitellään seuran toimintaa.
BrainLit
HYVÄSTI VÄSYMYS, TERVETULOA HYVINVOINTI
BrainLit on terveysteknologiayritys, jonka tavoitteena on parantaa ihmisten elämänlaatua biosentrisen valaistusjärjestelmän (BioCentric Lighting™) avulla.
Yrityksellä on globaali englanninkielinen verkkosivusto, mutta rinnalle haluttiin rakentaa oma paikallinen verkkosivusto Suomen markkinoille, jossa esitellään BrainLit-hyvinvointivalaistus kolmelle eri pääsegmentille – Urheilutoimijoille, toimisto- ja kiinteistötoimijoille ja terveydenhuollon toimijoille.
Hotelli Havu
KUN ELÄMÄ MAISTUU PUISEVALTA
Keväällä 2022 avattu Hotelli Havu tarjoaa lämminhenkistä huolenpitoa ja korkealuokkaisia palveluja Uudenkaupungin keskustassa.
Hotellin graafisen ilmeen suunnittelusta ja sisällöntuotannosta vastasi kumppaniyrityksemme Käänne Agency *, joka suunnitteli mm. hotellin logon ja verkkosivuston graafisen ilmeen. Pixelwork toteutti verkkosivuston tarkoin annetuin määritelmin WordPress-järjestelmään. Sivustolle toteutettiin myös räätälöidyt hotellihuoneiden- ja ravintolapöytien varauslomakkeet.
Vident Solutions
Ohjelmistoratkaisut liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamiseen
Vident Solutions on erikoistunut luomaan ohjelmistoratkaisuja, jotka mullistavat prosesseja. Vident on erikoistunut erityisesti integraatioiden rakentamiseen ja järjestelmätoimituksiin.
Ecosystem Handbook
THE ART OF LEADING AND CREATING IMPACT
Ecosystem Handbook on kirja, joka on suunnattu niin aloittaville yrittäjille, pk-yrityksille, yritysten johtajille sekä julkisille toimijoille. Kirja on käytännönläheinen opas ekosysteemeissä työskenteleville – niille jotka haluavat oppia ja kehittää yhteistyökykyään menestyksekkäästi.
Ecosystem Handbook-verkkosivusto kertoo kirjan sisällöstä ja antaa organisaatioille käytännön työkaluja tehokkaan ekosysteemin kehittämiseen, kuten erilaisia ladattavia kanvaaseja.
Sport & Live Vision
IT IS NOT JUST A VENUE – IT IS A SMART ECOSYSTEM
Sport & Live Vision kokoaa yhteen valtavan määrän tietämystä erilaisten areenoiden suunnittelusta, rahoituksesta, rakentamisesta ja ylläpidosta, koko elinkaaren osalta. Sport & Live Vision auttaa organisaatioita rakentamaan menestyksekkäästi tapahtuma- ja urheiluareenoita ympäri maailman.
Verkkosivusto edustaa yrityksen toimitusjohtajaa ja varsinkin urheilupiireissä hyvin tunnettua Mika Sulinia. Sivusto esittelee areenahankkeiden ekosysteemin eri vaiheet ymmärrettävästi. Yrityksen portfolioon on koottu yli 20 eri areenahanketta ympäri maailmaa.
Innovaatiotohtori
YHTEISTYÖ UUDISTUMISEN MOOTTORINA
Innovaatiotohtori Sari Kola on käytännönläheinen strategikko, jolla on yli 20 vuoden kokemus ihmisten, liiketoiminnan ja innovaatioiden johtamisesta neljällä mantereella. Hän on intohimoinen uuden liiketoiminnan kehittäjä, joka uskoo siihen, että digitalisoituvassa maailmassa tarvitaan paitsi teknologiaa, sen hyödyntämistä tukevia liiketoimintamalleja ja organisoitumisen tapoja. Siksi yhteistyö asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa on menestyksen edellytys nyt ja tulevaisuudessa.
Innovaatiotohtorin sivuston uudistuksen perusajatus oli luoda verkkosivustosta hieman enemmän yritystoimintaa tukeva, kuin että sivusto toimisi vain pelkkänä blogialustana.
Tavarantarkastaja
KESKUSKAUPPAKAMARIN HYVÄKSYMÄ
TAVARANTARKASTAJA JANNE JURVELIN
Tavarantarkastus on puolueeton toimenpide, joka suoritetaan tilanteessa kun kahdella asiaan kuuluvalla osapuolella on kiista tai näkemysero vauriosta, sen aiheuttajasta, virheestä, työsuorituksen asianmukaisuudesta tai virheen syntyajankohdasta.
Toteutimme taravarantarkastaja Janne Jurvelinin verkkosivuston. Uudistuksen tavoite oli selkeä: Uuden sivuston tuli olla selkeä, raikas ja luottamusta herättävä. Myös hakukonenäkyvyys tuli ottaa vahvasti huomioon. Sisällöntuotannosta vastasi kumppaniyrityksemme Soulgood*.
Vaasa Billiard
HARRASTA BILJARDIA VAASASSA!
Vaasa Billiard on biljardin harrastusta ja kilpailutoimintaa edistävä aktiivinen seura, joka mahdollistaa biljardin harrastamisen ammattitason pöydillä ja viikoittaiset järjestetyt harjoitukset naisille ja junioreille. Vaasa Billiard ry on Suomen Biljardiliiton (SBIL) jäsen. Vaasa Billiardin tarkoitus on edistää pool-biljardin ja snookerin kilpailutoimintaa ja harrastamista kaikilla tasoilla ja kaikissa ikäluokissa sukupuoleen katsomatta.
Aurinkosilta
KUNTOUTUS- JA TERAPIAPALVELUT
Aurinkosilta tarjoaa asiakkaalle yksilöllisesti räätälöityjä, suunnitelmallisia ja tavoitteellisia kuntoutus- ja terapiapalveluja kuten Oma-väylä -kuntoitusta, NUOTTI-valmennusta, neuropsykiatrista valmennusta, korva-akupunkiota ja ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa.
Annika Eklund
30 VUOTTA LAULAJANA
Annika Eklund on pitkän uran tehnyt laulaja ja ammattiesiintyjä. Hän on Lavatähti vuodelta 1997. Hänet tunnetaan myös vuoden 2001 Tangomarkkinoilta Tangoprinsessana. Annika osallistui vuonna 2006 Suomen Euroviisukarsintaan edustusehdokkaalla Shanghain valot, joka on myös Annikan tähän menessä menestyksekkäin kappale.
Kauneushoitola Sjöblom
HEMMOTTELUHETKIÄ ARJEN KIIREIDEN KESKELLE
Kauneushoitola Sjöblom on Turun keskustassa toimiva kauneushoitola, joka tarjoaa laajan valikoiman kauneudenhoitopalveluita.
Verkkosivusto on rakennettu ennen kaikkea kanavaksi, joka mahdollistaa ajanvarauksen kauneudenhoitopalveluihin. Sivustolle on luotu laajat palveluhinnastot ja ajanvarausjärjestelmä, joka mahdollistaa hoitoaikojen varaamisen verkosta.
Kosken Kaski
ASUMISPALVELUT MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUJILLE PIRKANMAALLA
Kosken Kaski on 16- paikkainen, mielenterveys- ja päihdeasiakkaille suunnattu yhteisöllisen asumisen yksikkö. Kosken Kaskessa kuntouttava työn viitekehys nojaa vahvasti toipumisorientaatioon ja yhteisöllisyyteen. Yksilöllisen kuntoutussuunnitelman ja henkilökohtaisten tavoitteiden kautta kuntoutujia tuetaan arjessa kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mahdollista itsenäisempää asumista.
Asiakkaan toiveena oli, että sivusto on yksinkertainen, mutta siitä huolimatta informatiivinen. Sivusto on suunnattu ennen kaikkea sidosryhmille, kuten kaupungin terveydenhuoltopalveluille ja muille päihdehoidon kanssa toimiville elimille.

Coredo
MANAGED SOFTWARE DEVELOPMENT SERVICES
WITH COMMITMENT TO OUTCOMES
Coredon ideologia on toteuttaa ketteriä IT-projektija käyttämällä viimeisimpiä teknologioita. Yrityksen perusajatuksina on, että yrityksessä työskentelevät ihmiset, eivät resurssit.
Coredo on suomalainen, mutta laajasti kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys, jolla on Helsingin toimiston lisäksi toimipiste Australiassa, Sydneyssa ja Intiassa Bangaloressa, jossa sijaitsee yrityksen kehitystiimit.
Uudistimme Coredon verkkosivuston vastaamaan yrityksen nykyisiä tarpeita. Sivustosta rakennettiin yksinkertainen kokonaisuus, joka palvelee kansainvälistä asiakaskuntaa ja joka edustaa yritystä globaalisti myös rekrytoinnin osalta.
Jos olet valmis aloittamaan seuraavan sukupolven verkkokokemuksen?
Täytä yhteydenottolomake, niin olemme sinuun yhteydessä 24 tunnin sisällä.
Uusimmat blogikirjoitukset

Korvaako sosiaalinen media verkkosivujen läsnäolon?
Voiko sosiaalinen media korvata kotisivujen läsnäolon verkossa? Sosiaalisen median aikakaudella lähes kaikilla yksityishenkilöillä on käytössään sosiaalisen median kanava ja monella jopa useampikin. Tämä ilmiö ulottuu myös yritysmaailmaan. Useimmilla yrityksillä, koosta riippumatta, on käytössään sosiaalisen median kanavia.

Miksi yritys tarvitsee kotisivut?
Vaikka olemme eläneet digitaalista aikakautta jo pitkän aikaa, on tämä kysymys edelleen toistuva. Olemme avanneet tämän kysymyksen ympärille asioita, joiden toivomme tuovan ymmärrystä sivuston tärkeydestä ja siitä, miksi kotisivut on yrityksen yksi tärkeimmistä ja parhaista sijoituskohteista.